lauantai 19. joulukuuta 2009

Liian kylmä!

Oon lintsannut liikaa. Lintsasin perjantainakin, kun huomasin että enkun opettaja ei ollut merkannut yhtä poissaoloa, ja mulla siis oli vielä varaa olla yksi tunti pois. Nyt sitten on kaikki neljä poissaoloa täynnä, matikastakin varmaan kolme, samoin äikästä. Ei tästä tuu mitään jos en saa itseäni edes kouluun. Maanantaina onneksi viimeinen tunti, sitten on vihdoinkin loma. En kyllä todellakaan tiedä miten jaksan sen jälkeen. Mutta ehkä sitten on taas energiaa?

Eilen siis heräsin kyllä aamulla, mutta menin takaisin nukkumaan kun ahdisti ja väsytti. Heräsin myöhemmin joskus vähän ennen yhtätoista, laitoin itseni kuntoon, söin lounaan ja sitten juttelin yli tunnin hoitajien kanssa. Lähinnä siitä että mun pitäisi sanoa äidille jos se tekee jotain mikä ahdistaa mua, kuten kyselee liikaa tai mitä vaan. Mun on vaikea olla kotona kun tunnen miten se vahtii. Mutta en tahdo loukata sitä, ja tiedän että se loukkaantuu jos sanon etten tahdo puhua sille. Kotona on jotenkin pakko olla "pärjäävä" ja reipas, ettei äiti huolestu. Koska kun se huolestuu niin se stressaantuu ja se stressaa mua. Ja sitten vielä se että pitäisi taas alkaa päästä eteenpäin ja lopettaa tää kierre. Että syömättömyys, oksentelu ja "viiltely" (isoissa lainausmerkeissä really!) ei ole keinoja hallita ahdistusta, tai on, mutta tosi huonoja... Ja siis torstaina yksi hoitaja huomasi pari haavaa mun kädessä, se oli tosiaankin vahinko ja sen takia en melkein koskaan teekään käteen mitään kun ne on niin vaikea piilottaa, mutta olipa vaan nyt päässyt käymään niin, huoh... Hävetti.

Kävin eilen ostamassa joululahjoja, kamala stressi ja loppupuolella tuli hirveä ahdistus, en löydä mitään, en osaa, oon huono, en tiedä, mitä se haluaa, kumpi on parempi, onko tää hyvä, ei, on, ei. Sain kyllä sitten kaiken tarpeellisen kuitenkin ostettua, thank god... Löysin itsellenikin keltaisen kynsilakan. Kun keltaista mulla ei vielä ole, niin oli pakko ostaa.

Täällä on niin kylmä. Jäätävän kylmä! Aamulla oli -20 astetta, päivällä -17. Joo jossain voi olla tuplasti tän verran mutta mä jäädyn. Nenä jäätyy. Hampaat kalisee.

Pitäisi siivota... En ikinä saa aikaiseksi. Täällä on ihan hirveän sotkuista. Pakko siivota lähiaikoina, pakko pakko pakkoooooooooooooo, ei jaksa! Tahdon nukkua. Pitää viedä koira ulos 25 min päästä. Tuonne kylmään... Hyyyyyyyyyhhh. Menisin tänään aikaisin nukkumaan jos ei pitäisi pestä hamsterin häkkiä. Ja se herää vasta joskus myöhään... Ehkä yhdeltätoista.

Mua vaan ahdistaa kun äiti vahtaa mitä syön, tai itse asiassa se ei nykyään edes huomaa, vaan kysyy sitten jälkeenpäin että mitä mä söin. Ja mun pitää luetella kaikki. Hemmetin ahdistavaa. En tahdo ajatella enkä miettiä, mutta on pakko.

Kynnet lohkeilee. Pitää hankkia taas tekokynnet... Omat ei ikinä kasva pitkiksi ennen kuin lohkeaa tai katkeaa.

Inhottava olo. Eijjaksa. Väsyttää. Ja ärsyttää kun koira haukkuu, olisi jo hiljaa, taidan lähteä sen kanssa nyt ulos ja sitten kun tuun niin meen sänkyyn kuuntelemaan musiikkia ja odotan että hamsteri herää. Ihanaa.

Ei kommentteja: