PLAH!

Heip, kirjotan nyt jo taas :)

Oon yksin kotona, tai siis poikaystävällä, kun se oli to-la risteilyllä. Laiva tuli tänään kymmeneltä Helsinkiin mutta eipä herraa näy missään? Soitin kahdeltatoista ja oli sillon kahvilla. Kavereiden kanssa tietysti. "Tuun sit jossain vaiheessa kotiin." Selvä... Mua vaan vituttaa, kun on ikävä ja kello on nyt jo puoli seitsemän (!), mutta toista ei nyt näytä yhtään kiinnostavan. Mutta ehkä se on oma syy. Oon välillä vähän vaikea... Mutta en nyt voi silti mitään sille, että mua ärsyttää ihan kamalasti odottaa yksin kotona, en voi edes lähteä mihinkään kun mulla on avain ja se ei sitten pääsisi sisälle kun tulee. :( Ja mulla ON IKÄVÄ. Vaikka ei kolme päivää niin pitkä aika oikeasti ole, mutta on se mulle, kun oon viimesten 4 kuukauden aikana tottunut näkemään sitä joka päivä, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Tää kolme päivää on silti pisin aika tähän mennessä mitä ollaan oltu erossa tänä aikana. Kuulostaa muuten aika oudolta. :D Joillekin on varmaan ihan arkipäivää että nähdään tyyliin vain viikonloppuisin. Mä en kestäis sellasta!

Muuten asiat on ihan selvillä. Alotin maanantaina työt, ja oon kyllä aika puhki ollut sen jälkeen. Eilen olin kaverin kanssa yksissä kotibileissä mutta väsähdin tosi pian, ja viimeset 3-4 tuntia olin ihan nuutunut ja halusin vaan nukkumaan. Olisi varmaan pitänyt lähteä aiemmin, koska sitten kun lähdettiin niin kello oli 4, ja jouduttiin sitten vielä Pasilassa odottamaan toista junaa 45 minuuttia. Nukkumaan pääsin 5:30.

Koulusta sen verran, että oon hoitanut eroilmotuksen yms. jutut kuntoon. Nyt vaan pitää jotenkin maksaa Kelalle yhden kuukauden opintotuki takasin, mutta eiköhän sekin hoidu jos saan siihen jonkun osamaksusopimuksen. Kyllä mä mun palkasta pystyn sen maksamaan ihan hyvin. Eli periaatteessa kaikki on nyt ihan kunnossa. :) Pitää vaan jaksaa töissä niin rahat riittää.

Vituttaa myös paino, se jumittaa samassa, vähän liian korkeella. Mutta ei siitä sen enempää.

Nyt mulla vaan on niin kova ikävä ja vitutus, että taidan mennä tupakalle.

EDIT // Se soitti ja kysy lähenkö baariin illemmalla, sanoin että mietin vielä. Mutta en mä taida mennä. Oon kerran tai pari tehny sen virheen että oon lähtenyt, vaikka oon ollut tosi maassa. Eihän siitä sitten mitään tule ja pilaa vaan siinä sitten muidenkin iltaa. Joten kun se soittaa niin sanon että en ole tulossa. En ees tiedä mikä mua nyt näin masentaa, mutta kun suljin puhelimen niin aloin vaan itkemään enkä pystynyt lopettamaan, sama tapahtuu nyt taas kun kirjotan tätä ylös. En tosiaankaan aina ymmärrä itteeni! Jotenkin on vaan TOSI paha mieli ja masentaa...

murheita

Heippa pitkästä aikaa!

4 kuukautta kohta mennyt viime kirjotuksesta, eli voi kai siitä jo päätellä että blogi on tulossa tiensä päähän. En nyt vielä kuitenkaan jaksa sitä poistaa mutta katellaan jossain vaiheessa :)

Nyt vaan on tarve purkaa ajatuksia tekstin muodossa. Kaikki on oikeastaan hyvin, seurustellaan edelleen poikaystävän kanssa ja odotellaan että saataisiin yhteinen kämppä. Ja oikeesti ensimmäistä kertaa ikinä rakastan ketään. (siis perheen ja tärkeiden ystävien lisäksi tietysti)

Maanantaina alkoi työharjoittelu sisätautien osastolla ja tajusin sinä päivänä, etten tahdo tehdä sairaanhoitajan hommia työkseni koko loppuelämäni ajan. Ja olisi hölmöä kouluttautua sillä ajatuksella, että myöhemmin vaihtaisi alaa. Miksei samantien sitten opiskele sellaista ammattia, jossa jaksaa työskennellä? Joo, ja aiemmin kyllä kuvittelin että tahdon olla hoitaja. Mutta viime aikoina on vaan alkanut tulla sellanen tunne, ettei tää ole mun juttu. Ja niin päätin nyt sitten keskeyttää opinnot. Melkein vuosi takana, mutta aikaahan se vaan on. Menen nyt töihin, postille hyvin todennäköisesti (perjantaina saan tietää saanko sen paikan, kuulemma melko varmasti saan, näin sanoi esimies) ja sitten kevään haussa haen uusiin opiskelupaikkoihin. Tällä hetkellä eniten kiinnostaa tietotekniikka ja farmasia.

Jotenkin vaan stressaa tää muutos! Huomenna pitää käydä opintotoimistolla tekemässä tarvittavat ilmoitukset yms. Ja jotenkin ahdistaa ja surettaa lopettaa, oli kuitenkin ehtinyt jo tottua siihen. Mutta koitan silti toimia järkevästi. Ja mun järki sanoo, että lopeta nyt. Ettei enemmän aikaa mene hukkaan alalla joka ei olekaan oma juttu. Joten nyt vaan pitää ottaa selvää että pitääkö maksaa kelalle jotain opintotukia takaisin (toivottavasti ei!) ja koska pitää muuttaa HOASilta pois. Ja varmaan jotain muitakin juttuja, mutta ehkä ne siellä opintotoimistolla osaa neuvoa kun varmasti ne käsittelee näitä asioita suht usein. (aika moni meidän koulussa lopettaa opinnot jossain vaiheessa...)

Epävarmuus, en vaan kestä sitä. Sen takia tää onkin vaikeeta. Mutta oon varma että sitten kun kaikki asiat on selvillä ja tiedän tarkkaan mitä pitää maksaa ja minne, jos pitää, ja koska on muutto, niin olo on helpompi kuin pitkään aikaan. Eli varmasti tää kannattaa.

Pitää tosiaan myös uusia asuntohakemukset, ja nythän mulla on sitten periaatteessa "häätöuhka" kun HOASilla ei saa asua ei-opiskeleva. Saa nähdä onko sillä mitään vaikutusta asunnonsaantiin kaupungilta. Epäilen kyllä... Jos ei saada mitään kämppää ennen sitä niin mun pitää raahata kamat äidille. Aika kurjaa, mutta periaatteessa mikään ei muutu kun asun poikaystävän luona täällä pikkuruisessa kämpässä.

Eli siinä se pääasiallinen stressinaiheuttaja... Tuntuu pahalta lopettaa mutta olisi tuntunut ihan väärältä myös jatkaa. Nyt vaan toivon tosi tosi paljon että pääsisin mahdollisimman pian duuniin. Tarviin rahaa, etenkin jos Kela vaatii jotain takasin.

Painokin on päässyt vähän nousemaan. Mutta ehkä se laskee takaisin kun vähennän nyt roskaruoan ja herkkujen syömistä. Tänään on jo mennyt ihan hyvin, oon syönyt sen verran ettei ole nälkä, ja suht terveellisesti. Kyllä se tästä taas.

Mutta pitää lopetella :) Ehkä kirjotan tänne sitten taas kun kaikki jutut on selvinneet.