En syönyt eilen mitään, ja paino laski 1,1 kg. Nyt vaan toivon että voisin olla aina syömättä, mutta eihän se ole mahdollista. Eikä se ole fiksua. Ja oon mä tänään syönyt. Ahistaa silti, vaikka tiiän että se on alle kulutuksen. Vituttaa kun oon päästäny itteni lihomaan ja pitää tehä työtä että saa tän ekstrakerroksen pois, ja toisaalta vituttaa ihan vaan se että oon niin kärsimätön enkä jaksa enää yrittää sitä terveellisesti. En vaan nyt välitä itestäni, joten minkä takia pitäisikään?
Musta tuntuu myös ettei kukaan muukaan välitä musta, paitsi äiti. Ja se välittää liikaa, jos se tietäisi mitä mun päässä liikkuu nyt, niin se saisi sydänkohtauksen. Se itkisi varmaan viikon putkeen tai menisi psykoosiin. Se on liian herkkä, silloin kun olin joskus huonossa kunnossa ja laiha, niin sekin oli aika masentunut ja pelkäsi että kuolen. Vaikken edes ollut ihan niin pahassa jamassa... Se silti imee tunteet muista ihmisistä itteensä ja tuntee ne vielä vahvemmin, eli ei sille voi kertoa jos menee huonommin. Se menis ihan sekasin. Sitä pitää suojella.
Luulen etten poikaystäväkään ole mun kanssa sen takia että se välittäisi musta, se vaan ei halua olla yksin. Se sanoo että sillä on tunteita mua kohtaan ja että se on jo "enemmän kuin ihastusta", mutta en silti tiedä, epäilen kuitenkin. Enkä tiedä mitä ite edes tunnen. Tykkään siitä, mutta en edes tiedä oonko ihastunut! Välillä on sellanen vahva tunne että oon, ja sitten taas en tiedä. Jos ajattelen esim. eroa niin ei se tunnu maailmanlopulta. Ahistaa kun haluaisin välittää siitä kuten se välittää musta (ehkä), mutta jos tää ei syvene tästä, niin oliskohan parempi erota... Etten satuta sitä liikaa. Pitää vielä kattoo. Koska en missään nimessä haluu leikkiä kenenkään tunteilla, se on hirvittävän julmaa.
Ja onhan mulla muutama tärkeä ystävä, joita ilman ehkä en jaksaisi tätäkään vähää. Kaikki vaan asuu jossain hevonvitussa tai on muuten vaan muualla, eikä tule edes nähtyä kovin usein. :/
Ahistaaa ahistaaaa, kun koulukin alkaa tammikuussa ja pitäis jotenkin jaksaa opiskella! Ja maanantaina alkaa kahen viikon työputki, ei niin millään kiinnostais istua postissa lajittelemassa joulukortteja ja jakaa postia, juosta rappusia noin viiskyt taloa päivässä, ei ei ei ei. Voi kyllä olla ettei mun tarvii juosta niin paljon, kun mulla on jalka edelleenkin paskana. Pitää varata aika sinne lääkärille kohta... Joo. Ei vaan huvita. Haluisin vaan olla kotona rauhassa ja nukkua Seroquelin voimalla yöt päivät. En tiedä mistä tää masis nyt johtuu mutta se ei mee pois.
Phuh, nyt tupakalle...
.gif){kind=tracking}
3 kommenttia:
Musta se on aika karua jos on jonkun kanssa, josta ei ole varma edes että pitääkö. :( Tai silloin on ehkä kyse enemmän siitä, ettei tykkää olla yksin, vaikka oikeasti on paljon parempi olla yksin kuin jonkun kanssa, josta ei edes kunnolla välitä. Tietysti jokainen tekee miten tahtoo enkä halua että saat tästä kamalan negatiivisen kuvan, itse vaan olen aina niin kovasti ihmetellyt sitä jos seurustellaan jonkun kanssa, jota kohtaan ei ole kauheasti edes tunteita. :/ Mutta ehkä se selittää jotenkin miksi tuntuu että monet löytävät aina uuden poikaystävän, kun itse ei löydä edes yhtäkään. :D Mutta varmasti keksit jonkun ratkaisun tohon. :)
Tiia: Niin. En osannut sanoa ei, kun se jankkasi. Ja olin ihan satavarma että ihastun siihen, kun tutustun paremmin. Mutta ei ole tapahtunut vielä... :/ Eipä tässä mitään järkeä ole, oot ihan oikeessa siinä.
MÄ AINAKIN VÄLITÄN SUSTA!!!!!!!!!!!! Teitpä mitä tahansa tai oli sulla millanen olo vaan, niin oot silti se ihana ihminen, josta minä ja kaikki muutkin kaveris välitetään!!!! <3 You have to learn to love yourself
Pitää nähdä ASAP!
Lähetä kommentti