Maanantaitaaa

Piti kirjoittaa eilen mutten jaksanutkaan sitten. Eilinen nyt ei muutenkaan ollut niin ihana päivä, illalla tuli oksennettuakin kun ahdisti. Kummasti helpotti oloa. Ihan tyhmää...

Tänään sitten on ollut paljon parempi päivä. Aamulla oli se hoitoneuvottelu. Ei siellä paljon mitään ihmeellistä puhuttu, vähän että miten mulla on mennyt ja sellaista. Lääkärin ja hoitajan mielestä on mennyt tosi hyvin ja äitikin oli ihan tyytyväinen. En kertonut niille mitään tästä pienestä takapakista, puhuin ja puhun tästä psykologin kanssa. Tuntui kyllä vähän hassulta kun lääkäri sanoi jotain että ei ole huolissaan mun voinnista ja että tuskin mulla alkaa mennä huonommin. Ei kuitenkaan ahdistanut yhtään. Joskus tollasesta olisi varmasti tullut paha olo, sellainen että mua vähäteltäisiin tai jotain. Joo mun logiikkaa. Mutta nyt tuntui vaan että muhun uskotaan. :)

Kaikki neuvottelut ja kokoontumiset, missä on vähän enemmän ihmisiä ja puhutaan mun asioista, on vaan jotenkin niin raskaita. Istun vaan hiljaa ja nyökyttelen ja vastaan kun kysytään, mutta silti se ottaa voimille ihan oudosti. Vaikkei siellä mitään ihmeellistä tapahdukaan koskaan. En jaksanut edes mennä kouluun vaikka olisin ehtinyt ihan hyvin yhdelle tunnille. Raahauduin kuitenkin sitten kokeidenpalautukseen kun oon niin kärsimätön ja utelias, tahdoin saada matikankokeen. Sain siitä 8+ ja oon ihan tyytyväinen, harmittaa vaan että olisin saanut ainakin numeron paremman jos olisin jaksanut tarkistaa sen kokeen kunnolla. Siellä oli ihan tyhmiä pikkuvirheitä joista meni pisteitä pois. :/ Mutta ihan sama ei mua haittaa, saan kuitenkin varmaan ysin todistukseen kun oon ollut aktiivinen.

Sitten oli psykologi... Oli kyllä aika hyödyllinen kerta taas. Kerroin sille tästä vähän huonommasta vaiheesta. Eniten ehkä varmaan auttoi se, kun psyka sanoi että mulla on oikeus olla tyytyväinen itseeni, kun oon normaalipainoinen. Ja kun oon vielä siinä alarajallakin. Mikä oikeus jollain on mun päässä väittää, että oon liian iso tai että en saisi syödä tai että pitää oksentaa, jos oon syönyt muka liikaa. Sille pitää sanoa vastaan ja kysyä, että miten niin muka. Oot ihan väärässä, sulla ei ole perusteluja. Psyka on ennenkin puhunut mulle näistä, mutta en vaan ole jotenkin ollut valmis kuuntelemaan tai jotain. Oon aina ajatellut että ihan sama, oon silti liian iso, ei siinä ole mitään epäreilua kun näen itekkin että oon suuri. Että on ihan oikein kun se muistuttaa mua, koska pitää laihtua. Mutta eihän mun oikeasti pidä. Tyhmintä on ehkä se, että tiedän että normaalipainoisena näytän muiden silmissä paremmalta kuin alipainoisena, mutta silti heti kun näen jonkun itseäni laihemman niin oon kamalan katkera sille. Minkä takia toi saa olla, ja mä en? Mutta ei se oikeasti tee onnelliseksi vaikka olisikin kamalan laiha, ei se elämä siitä miksikään muutu. Ainakaan paremmaksi.

Puhuttiin muistakin jutuista mutta en jaksa muistaa nyt kaikkea. :P Loppupäivänä nyt en ole tehnyt oikeestaan mitään, tehnyt ristikoita ja ollut koneella. Ja syönyt. Tänään kyllä jäi lounaalla ja välipalalla vähän vajaaksi, mutta ei paljon. Psykan jälkeen söin taas ihan listan mukaan, oli niin paljon parempi olo.Kuuden aikaan nukuin päikkärit ja nyt illalla puhuin Kristan kanssa puhelimessa. Ja nyt kirjotan täällä huoneessani tätä muistitikulle. (Ja kohta meen tonne osaston koneelle laittaan tän)

Huomenna alkaa koulu vasta kahdeltatoista, ihanaa!