Kelvoton: Olispa se niin yksinkertasta... (ja olispa niin paljon rahaa että voiskin uudistaa vaatekaapin tosta vaan miettimättä sen enempää)
_______________________________
Oon kamalan väsynyt... Ei millään jaksaisi enää lukea matikankokeeseen, mutta vielä on paljon työtä edessä. Ihan liikaa. Voimat on jo menny.
Kun tultiin tänään kotiin, autossa tuli kamala ahdistus. Halusin vaan pois pois pois jonnekin, tuijotin tyhjyyteen ja toivoin että olisin kadonnu. Ahdistuksen tuplaa aina se, jos ei ole yksin ja joku alkaa puhua ja pitää olla normaali, ellei halua selittää fiiliksiään. Ja kun mua ahistaa niin en mä haluu puhua, oon niin monesti todennu että ei se auta yhtään mitään sillon, haluun olla mieluummin yksin. Mutta autosta en päässy mihinkään. Aika äkkiä se sitten helpotti, mutta on se vieläkin taka-alalla koko ajan.
En haluis kirjottaa tänne siitä miten vihaan itteeni kun katon peiliin, mutta se on kuitenkin nyt ollu mielessä aika paljon. Oma vika, kuka pakottaa laittamaan sen kaiken suuhun? Ei ihme jos reidet leviää. Vaikka ei sillä ole väliä. Oikeesti siis. Mutta pään sisällä on ja paljonkin. Lähinnä vaan tuntuu luuserilta kun oon päästäny itteni lihomaan, en tahdo hävitä itelleni. Kuulostaa ihan typerältä. Vertaan aina itteeni siihen mitä oon ollu.
Ahistaa kun huomenna pitää mennä kouluun ja harjotella matikkaa, matikkaa ja vähän lisää matikkaa. Ja tiistaina aamulla kouluun, sieltä kesätyöhaastatteluun ja iltapäivällä on matikan tukiopetus. Loppupäivä taas matikkaa matikkaa matikkaa. Sitten kunnon yöunet ja keskiviikkona koe, ja sitten se on ohi. Pakko jaksaa siihen asti.
Tästä tekstistä saa nyt sellasen kuvan että oon ihan angst, mutta on se ahistus välillä mennyt poiskin, vaikka huomasin silti etten nyt viikonloppuna nauttinut oikeen mistään. En vaan osannut. Turta. Se on ehkä lähin tätä oloa kuvaava sana tällä hetkellä...
NP: Jippu & Samuli Edelmann - Jos sä tahdot niin - ihana. ♥
.gif){kind=tracking}
1 kommentti:
Niinkuin sanoitkin, niin ne on enää nää pari päivää ja sit se on ohi. Mieti, enää hujaus ja koko hemmmetin matikan kirjotukset purkissa! Nyt vaan lasket vähän, ja sit tiedät tehnees sen minkä tässä tilanteessa pystyit ja jaksoit. :)
Ja jos miettii liikaa sitä, mitä on ollut, niin miten koskaan voi nauttia hetkestä tai elää kohti tulevaisuutta? Sitä paitsi, jos mietit menneitä ja sitä mitä oot ollut, niin mieti sitä mitä olit muutamia vuosia sitten, ennen anoreksiaa? Etkö muka ole siitä muuttunut? Ja eikö nykyinen elämäsi kuitenkin ole "hieman" antoisampaa kuin esim. vuosi-pari sitten?
Tsemppiä ihanuus <3
Lähetä kommentti