ei niin hyvä

Eilen ahdisti... Saatiin jaksotodistukset ja kokeet takasin. Sain enkun prelistä C:n, olin vähän pettynyt, odotin kuitenkin hiukan parempaa. En tiennyt että oon niin huono enkussa... Taas luulin liikoja itestäni. Pakko tsempata että tulisi siitä yo-kokeesta parempi, en TAHDO C:tä siitä! :(

Menin koulun jälkeen salille mutta se olikin suljettu siivoustauon takia. Ärsytti, kun en muistanut sitä... Olisi pitänyt odottaa tunti enkä jaksanut, joten lähdin. Ja myöhemmin en enää saanut itseäni raahattua sinne. Laiskaaaaaaaaaaaaaaa. Vein sentään yhdet kengät suutarille, saan hakea ne huomenna ja sitten niillä voi jopa kävellä ilman että liukastuu. (Niiden pohjat oli ihan sileät, mitähän ihmeen järkeä siinä on, ne on kuitenkin talvikengät... Ei sellasilla voi kävellä jos on vähänkään lunta!) 30€ tulee sen hinnaksi mutta ei sille nyt mitään voi.

Jotenkin on sellanen olo ettei yhtään jaksaisi tehdä mitään. Ei jaksaisi mennä kouluun eikä tehdä penkkariasua loppuun, kaikki tuntuu yhtäkkiä liian raskaalta. Se enkun preli masentaa vieläkin kamalasti. Tiedän ettei pitäisi sitä miettiä, se oli vaan preli, mutta silti se että kuvittelin saavani paremman ahdistaa, pelkään aina sitä että luulen olevani parempi kuin oonkaan, ja nyt oikeesti kävi niin. Tuntuu pahalta.

Ja muutenkin on kamalan huono omatunto kun en mennyt sinne salille eilen. En tehnyt eilen mitään vaikka piti. Tänään on pakko tehdä edes jotain, tai en kestä itseäni... Vaikkei millään jaksaisi. Ainakin käyn hankkimassa penkkarikarkit ennen kouluunmenoa ja myöhemmin pitää tehdä häntä siihen penkkariasuun. Mutta lisäksi lenkille tai salille, pakko tai olo vaan pahenee. En jaksa vihata itseäni enää yhtään enempää.

Miksi pitää ahistaa, menis jo ohi... Eilen oli pari sellasta hetkeä että meinasin tulla hulluksi, en pystynyt ajattelemaan muuta kuin että AHISTAA, oon niin kamalan HUONO ja välillä en voinut ajatella yhtään mitään kun oli niin paha olo että olisin itkenyt, jos vaan olisin pystynyt.

Puhuin eilen äidin kanssa puhelimessa, se puhui jotain siitä että oon aika yksinäinen ja että pitäisi tehdä sille jotain. Se sattui juuri yhteen niistä vaiheista kun mulla oli muutenkin paha olo, sanoin vaan lähinnä "joo" ja "nii". Ja nyt ahistaa viikonloppukin jo, ollaan ennenkin mietitty äidin kanssa mun asioita eikä se ikinä johda oikein mihinkään, se on vaan ahistavaa enkä jaksais puhua äidin kanssa siitä. Ei sillä itelläänkään ole paljon ystäviä, kotona sekin nyhjää päivät pitkät koiran kanssa kaksistaan. Mutta joo oon silti sitä mieltä että mun pitäisi tehdä jotain. Se vaan on vaikeaa yksin ja varsinkin kun mä tiedän etten osaa tutustua ihmisiin, tiedän sen jo etukäteen. Stressaa ja vihaan itseäni vaan enemmän.


Ei nyt jaksa valittaa enempää.