huomenna sinne

Tästä päivästä + huomisesta ja silleeeen

Heräsin 7:15, eli vartin ennen kuin herätyskello soi. Aamupala, datausta, meikki + vaatteet ja sitten hammaslääkäriin. Oli lyhyt aika, joku 5-10 min ja sieltä sitten osastolle. Tässä vaiheessa ahdistus oli jo niin järjetön että menin nukkumaan, ajattelin vaan että en tahdo olla hereillä, en tahdo olla hereillä! Tuntui että kaikki se pelko ja ajatukset tekee mut hulluksi. Vähän se helpotti kun nukuin, tai oikeastaan torkuin. Myöhemmin puhuin vähän hoitajien kanssa ja sekin ehkä vähän auttoi, kun sai puhuttua jollekin. Soitin kaverille Tampereelle ja se sanoi että voin tulla sinne sitten yöksi. Oon kiitollinen siitä, varsinkin kun se lupasi tulla mukaan sairaalaankin.

Lähdin kahden aikaan kotiin, kaupan kautta, ja täällä en ole taas tehnyt mitään. Lukenut vähän aikaa ja katsellut telkkaria. Ja syönyt. En kuitenkaan liikaa, jotenkin vähän on ruokahalu mennyt mutta syön silti ihan kunnolla, en vaan kertakaikkiaan jaksa kiinnostua nyt painosta (koitan kyllä olla katsomatta peiliin) tai kaloreista. Kun mietinkin että pitäisi ehkä laihduttaa niin tulee ihan uudenlainen inhoreaktio, ällöttää kun ajattelen että laskisin kalorit tai että skippaisin ruokailuja, koskaan aiemmin ei ole tuntunut tältä, ihan tosi tuntuu että vihaan sitä kaikkea enkä tahdo tuhlata elämää siihen.

Toisaalta tavallaan tuntuu että pitäisi jättää syömättä nyt kun "on aihettakin". Aina ennen oon paennut pahaa oloa ja ahdistusta syömättömyydellä, mutta nyt en, ja se tuntuu väärältä. Silti tää on jotenkin vaan eri asia. Ehkä se johtuu siitä, että on kyse elämästä ja tärkeästä ihmisestä. Ehkä silloin ei jaksa kiinnostua itsestään niin paljon että alkaisi laihduttaa. Tällä hetkellä meinaan ulkonäkö tuntuu maailman turhimmalta asialta. Inhoan itseäni kun oon viime vuodet vaan miettinyt omia asioitani, pitäisikö laihduttaa 5 kiloa, pitäisikö käydä lenkillä, voi ei kun tekee mieli syödä jotain. Samaan aikaan kun kello tikittää ja aika kuluu ja koskaan ei tiedä koska joku menee pois. Ei kallista aikaa pitäisi tuhlata näin.

Eihän mummi siis vielä ole kuollut, mutta pelkään vaan niin kovasti kun se on niin vanha. Kuulemma se ei nyt ole mennyt huonommaksi, muttei myöskään paremmaksi. Toivon niin paljon että se alkaisi kohta toipua ja piristyä, pääsisi siitä yli.

Nyt illalla silti olo on vähän ollut helpompi, meen nyt katsomaan salkkarit ja sitten olympialaisia.